Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Lilian White

Nimi Lilian Luna Jacqueline White Luokka 1.
Syntymäpäivä 13. kesäkuuta Tupa Puukupuh
Asuinpaikka Islanti (Húsavik-kaupungin lähistöalue) Holvi 70 ka. 0 si. 0 su.

Luonne

Kun tapaat Lilian Whiten ensimmäistä kertaa, saatat huomata muutamia tärkeitä seikkoja, jotka liittyvät tuohon nuoreen naisenalkuun. Saatat ihmetellä, miksi tyttö kiertää ihmiset kaukaa, eikä anna kenenkään puhua itselleen. Miksi hän on sen näköinen kuin on, ja miksi hänellä ei ole yhtään ystävää. Edes jonkun ihmisen kannattaisi panna merkille nämä seikat, sillä ehkä sitä kautta voi oppia ymmärtämään häntä hieman paremmin ja ehkä jopa pelastamaan tytön hengen kauhealta kohtalolta, joka odottaa samaa menoa jatkettaessa. Myötätunto on asia, jota tyttö kaipaa kaikista eniten, vaikkakaan hän ei itse sitä halua tuoda esille. Ensinnäkään, hän ei itse uskalla tai edes halua, sillä ei tiedosta itse kaikkea tätä. Toiseksi, hänelle on opetettu, että valittaminen ja oman itsensä esille tuominen on kamala teko, josta ei seuraa mitään hyvää. 

Kaiken tämän kurjuuden takana on yksi mies, Liliain setä ja kamala ihminen, Ernie White. Ernie kohtelee Liliania kuin iljettävää ja kamalan suurta ja haisevaa kaljurottaa, minkä seurauksena tyttöraukka on nykyään sellainen kuin on. Säikky, muita ihmisiä varova, yksinäinen, eristäytynyt. Niillä sanoilla häntä voisi parhaiten kuvailla. Tyttö ei itseasiassa edes tiedosta kaikkea itsessään, kuten vaikka hänen tapaansa suhtautua toisiin ihmisiin. Ja jos hän sellaisen joskus tapaa, Lilian kiertää niin kaukaa kuin mahdollista, että toinen ei varmasti näe häntä. Ja jos tyttö paljastuu, hän vajoaa maan alle useaksi päiväksi, eikä näyttäydy edes sedälleen Ernielle, vaikkakin tyttö varsin hyvin tietää, että siitä ei seuraa yhtään mitään hyvää, vain entistä vähemmän ruokaa, paljon enemmän työtä, paljon enemmän piiskaniskuja. Se vahingoittaa Liliania ulkoisesti, mutta myös sisäisesti niin paljon, että kohta hänen koko sydämensä on haljeta tuskasta. Tämä kamala asia hänen pitää kuitenki piilottaa, sillä tytön sedällä ei ole sitten pätkääkään empatiakykyä.

Vähäinen empatian saaminen on syy siihen, miksi Lilianilta löytyy empatiakykyä vaikka muille jakaa. Jos joku eläin on vaikka satuttanut itsensä, tytöllä ei vain riitä sydäntä kääntyä pois. Lilian onkin saanut itselleen useita eläinystäviä, sillä niitä tyttö ei säiky eikä pelkää, päinvastoin. Hän rakastaa eläimiä. Suuria ja pieniä, karvaisia ja karvattomia, kauniita ja hieman eriskummallisiakin. Keinoja, joilla tyttö saa eläimen tuntemaan olonsa turvalliseksi, ei kukaan tiedä, edes tyttö itse, eikä sitä ole tarpeen selvittää. Lilian ajattelee, etgä jos eläintenkesyttäjiä olisi liikaa, maailmassa ei olisi enää yhtään villieläintä. Se olisi hänen mielestään kurjaakin kurjempi tilanne.

Lilianin lahjoihin lukeutuu suuren empatiakyvyn ja eläinten kesyttämisen lisäksi valtava luonnontietämys. Hän tunnistaa suurimman osan linnuista, puista, sammaleista, kukista, sienistä, marjoista ja eläimistä. Listaa voisi vielä jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Tästä kyvystä tyttö hyötyy suuresri, ja varmasti myös tulevaisuudessa on tilanteita, jossa Lilianille tulee olemaan suurta hyötyä tästä taidosta. Hän osaa varoa myrkyllisiä sieniä ja marjoja, eikä hän mene karhun luo, jos hän näkee, että sillä on pentuja. 

Lilianilla on lisäksi kykyjä, joita hän ei itse tiedosta, koska hän ei koskaan tapaa muita ihmisiä, eikä siis osaa vertailla itseä toisiin. Ne liittyvät tietysti hänen noituuteensa, mutta sitähän hänelle ei ole kukaan kertonut. Hän voi hyppiä normaalia ihmistä korkeammalle, tiputtautua ylhäältä mökinharjalta tai puusta ilman naarmuakaan tai saada kukan kasvamaan tuplasti nopeammin. Ernie on pannut osan kummallisista asioista merkille, minkä tähden hän jopa pelkää Liliania. Hän yrittää kitkeä väkivalloin nuo oudot kyvyt pois, mutta hänen yrityksensä eivät onnistu, tytön taidot eivät häviä minnekään, vaikka piiskaniskuja tulisi loputtomasti.

Tietenkin Lilianilla on myös huonoja puolia. Hän ei osaa pitää puoliaan mitään tai ketään vastaan. Jos hän joutuu ikävään kanssakäymiseen jonkun kanssa, tyttö muuttuu itkuiseksi ja poistuu mahdollisimman pian paikalta. Lilian on siis myös hyvin herkkä ihminen. Herkkä kaikilla osa-alueilla; herkkä loukkaantumaan verisesti, herkkä itkemään, herkkä raivostumaan, herkkä tuntemaan sisäistä mielihyvää.

Vielä on yksi luonteenpiirre, josta tytön pitäisi päästä pois. Se on kateus. Tyttö on kamalan kateellinen ihmisille, joilla ei ole mitään ongelmaa, joilla on rakastava perhe ja paljon ystäviä. Lilianista tuota piirrettä on hyvin vaikea uskoa, sillä hän ei yleensäkään näytä tunteitaan selvästi. Jos Lilianiin tutustuisi, huomaisi kuinka erinlainen, herkkä ja rakastava ihminen kuoren alta paljastuisi.

Koulussa tyttö on hiljainen ja todella rauhallinen. Hän tulee aina ajoissa tunnille ja tekee läksynsä. Hän on kiltti kaikille, ja noudattaa muutenkin sääntöjä yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Tyttö ei vain pysty noudattamaan sääntöä olla käymättä kielletyssä metsässä. Yleensä hän tekee sen auringon laskettua, ja onkin löytänyt täydellisen salakäytävien täytteisten reitin aina omasta oleskeluhuoneesta koulun pääoville saakka, jota Riesu, Norriska, Voro eikä yksikään opettaja ole vielä löytänyt. 

Metsässä hän tapailee metsän eläimiä, ja viihtyy niiden seurassa paremmin kuin kenenkään ihmisen. Joskus hän myös vakoilee salaa koulun riistanvartijaa ja tilustenhoitajaa Rubeus Hagridia, ja tutkailee, mitä tämä tekee. Siitä Lilian oppii suunnattoman paljon itsekin. 

Tyttö on öillisillä retkillään meinannut paljastua monta kertaa, mutta selvinnyt jokaisella kerralla ihmeellisesti.

Ulkonäkö

Suuret, kirkkaansiniset silmät, kovan kohtalon kokeneet kasvot, lanteille ulottuvat vaalean pellavan väriset ohuet hiukset, risainen, mekko, joka on ehkä joskus ollut kauniin vaaleanruskean värinen. 

Nämä asiat nousevat yleensä ensimmäisenä mieleen Liliania katsellessa. Jos katselet hieman kauemmin, saatat nähdä omituisia jälkiä tytön käsivarsissa ja jaloissa, sekä pitkän puisen, kauniin näköisen kepin, jota tyttö pitää käsissään, ja josta tyttö ei ikinä luopuisi. Hän on löytänyt sen metsästä ollessaan vielä pieni, ja se on antanut hänelle turvaa ja suojaa kamalaa setää vastaan.

Lilianilla on hyvin vaalea, kalmankalpea iho, jota pitkät ja sileät, hyvin vaalean pellavan väriset hiukset vain korostaa entisestään. Yleensä iho vaalenee ja saa muutenkin huomattavasti eläväisemmän pinnan kesällä auringonpaisteessa, kun taas talvella tytön luut paistavat ihon läpi entistäkin selvemmin. 

Iholla on varsinkin käsien ja selän kohdalla, mutta myös muualla pitkiä haavoja. Ne ovat aika ohkaisia, mutta pahimmillaan jopa sentin parin syvyisiä. Välillä Lilian ei voi olla raapimatta niitä, ja se aiheuttaa sen, että ne alkavat valua verta pitkinä ja kapeina noroina. Se näyttäisi hyvin karmivalta varsinkin nuorempien silmissä, joten koulussa Lilian yrittää peittää ne parhaansa mukaan, eikä edes kesällä käytä lyhythihaisia kaapuja. 

Tästä kaikesta voimme jälleen kerran syyttää Ernie Whiteä, joka ei tunne armoa. Hän omistaa pitkän ratsupiiskan, jolla hän läimii tyttöä yhtenään. Maassa, jossa he asuvat, on kielletty lapsien kurittaminen esimerkiksi piiskaamalla, mutta julma setä ei niistä piittaa, eikä Lilian uskalla kertoa siitä kenellekkään. 

Liliania voi sanoa hyvin laihaksi tytöksi. Se ei suinkaan johdu siitä, etteikö hän pitäisi ruuasta tai haluaisi syödä. Ernie-setä nimittäin pitää tyttöä nälässä, pahimmillaan hän antaa Lilianille vain yhden leivänkannikan kerran päivässä. Se ei ole ollenkaan hyväksi, ja varsinkin, kun tyttö on kasvavassa iässä, hän kärsii siitä kauhean paljon. Usein Lilian poimiikin metsästä marjoja suötäväksi itselleen, mutta ne eivät vie nälkää melkein yhtään pois. Hän on jo oikeastaan kyllästynyt niihin, mikä ei ole ihmekään ottaen huomioon, että hän joutuu syömään niitä suhteellisen paljon. Laihuus kuitenkin saa tytön luut näkymään huolestuttavan paljon. Pitkät kasivarret ovat niin ohuet, että pitkien ja ohuiden sormiensa avulla Lilian saa sormirenkaan menemään niiden läpi melkein ylös asti. Jaloistakin se melkein onnistuu, nekin ovat todella huolestuttavan laihat.

Honteloilla jaloilla on kuitenkin yllättävät voimat. Ne jaksavat kuljettaa tyttöä yhä uusiin seikkailuihin.

Lilianin nivelet taipuvat huolestuttavasti yli, niin polvista, kyynärpäistä kuin sormistakin. Se johtuu hänen perintötekiöistään, koko tytön suvulla esintyy samoja piirteitä. Lilian on jo tottunut siihen, ja ei ajattele sitä juuri lainkaan.

Lilianin kasvot ovat hyvin kauniit verrattuna muuhun kehoon. Tytön leuka on sopusuhtaisen pyöreän muotoinen, mutta kuitenkin napakka, eikä luun ja nahkan välissä ole oikeastaan mitään. Sitä varjostavat ikävät varjot laihan, mutta kuitenkin keskimittaisen kaulan molemmilla puolilla.

Lilianin poskipäät ovat hyvin korkeat, ja niiden kalmankalpealla, hyvin vaalealla pinnalla häivähtää hyvin harvoin puna. Kuitenkin jos tyttö häpeää, niissä saattaa vivahtaa pieni tumman vaaleanpunaisen sävy. 

Tytön nenä puolestaan on hyvin pieni ja siro, ihan kuin kuninkaalisen prinsessan lapsella. Sen hajuaisti on hyvin tarkka, tuo nenä haistaa jo kaukaa esimerkiksi savun hajun. 

Silmät. Nuo ihmeelliset silmät. Ne vetävät heti katseen puoleensa. Niiden kirkkaansininen tuike melkein takuuvarmasti lumoaa katsojansa. Ne ovat kaikella tapaa ihmeellisen nuotoiset, isokokoiset mutta kuitenkin aika kapeat. Suuret, pikimustat pupillit tuijottavat katsomisen kohdetta tarkasti, aivan kuin ne porautuisivat suoraan sieluun. Niiden upea, kirkkaansininen väri on kuin suoraan kirkkaasta, puhtaasta vedestä kauhaistu. Pitkät, ja oudon tummat verrattuna muuhun kehoon olevat silmäripset ikäänkuin kehystävät noita hyvin kauniita ja syvällisiä silmiä.

Silmistä kuitenkin paistaa selvästi Lilianin kamala menneisyys. Varsinkin silloin, kun ne täyttyvät kirkkaan läpikuultavista helmen tapaisista kyynelistä. Ei kukaan sydämmen omistava ihminen voi silloin kääntää katsettaan muualle, hylätä tuota pientä, maailman ruhjentamaa lasta. 

Tytön kulmakarvat kuuluvat samaan sarjaan silmäripsien kanssa, oudon tummat, mutta kuitenkin hitusen vaaleammat. Ne ovat kauniin muotoiset, mutta ne keinuvat ylikasvaneen ja siistin ja nypittyjen kulmakarvojen rajamailla. Ne eivät kuitenkaan koskaan ylitä ylikasvaneen rajaa. Kulmakarvat ovat suhteellisen lähellä silmiä, paitsi silloin, kun ne kohoavat hämmästyksestä tai pelosta.

Lilianin suu on suuri ja aika kapea, niin kuin silmätkin. Suu ei ole tosin yhtä lumoava. Rohtuneet huulet tarvitsisivat rasvausta useammin kun voi kuvitellakaan, mutta olosuhteet eivät salli sitä hänelle. Huulet on kuitenkin haalean punaisen väriset, ja joskus harvoin, kun tyttö puhuu, hänen valkoiset hampaansa paljastuvat. Ne tosiaankin ovat yllättävän valkoiset, tosin metsän mustikat ja luut marjat tekevät ne usein sinertäviksi. 

Lilianin hyvin vaaleat, pellavanväriset hiukset ovat silkinpehmeät ja todella ohuet. Ne laskeutuvat kauniisti lanteille, ja sopivat täydellisesti sinisten silmien väriin. Ne pysyvät yllättävän helposti sileinä, vaikka harjausta ne ehkä joskus kaipaisivat, tosin se ei ole hänen kauheassa kodissaan mahdollista. Hiukset kuitenkin ohuutensa ja hoitamattomuutensa takia usein katkeilevat, ja siksi niitä ei olekaan päässä runsaasti. 

Lilianin vaatteet ovat jästimaailmassa aina samat; paikattu, risainen ja hyvin vanha mekko, sekä vanhat ja hyvin paljon kuluneet kengät. Mekko on muuttunut ajan kuluessa tumman harmaanruskeaksi, vaikka se on joskus ollut kauniin vaaleanruskea. Joka puolella mekkoa löytii isoja ja vähän pienempiä reikiä. Tyttöraukka on yrittänyt korjailla niitä parhaansa mukaan, mutta paikat eivät kestä sellaista käyttöä. Lilian pesee mekon hyvin harvoin, samalla kun hän itse puhdistautuu kotimökkiä lähellä olevassa joessa. 

Kengät ovat tytön käsityksen mukaan jonkun eläimen nahkaa, jonka Ernie on sattunut metsästämään. Lilianina suorastaan kuvottaa käyttää niitä, mutta hänellä ei taida olla muutakaan vaihtoehtoa. Ernie kävi teettämässä kengät jonkun erakkoystävänsä luona, joka ei oikeastaan osaa korjata kenkiä eikä hän vaadi maksua. Tämä tapahtui tytön ollessa pieni, ja sitä aikaisemmin hänellä ei ollut ollenkaan kenkiä.

Kengät ovat väriltään tummanruskeat ja ne ovat hyvin yksinkertaiset. Niissä ei ole minkäänlaisia yksityiskohtia eikä muitakaan hienouksia, ne on tehty mahdollisimman yksinkertaisella tavalla.

Tytypahkassa Lilian käyttää samantapaista mustaa kaapua kuin muutkin, tosin hänellä se näyttää hieman risaiselta lukuisien kielletyn metsän reissujen jälkeen. Hän käyttää suippohattuaan yleensä vain juhlissa.

Kokonaisuudessaan Lilian näyttää hyvin laihalta tytöltä, jolla on syviä haavoja joka puolella ruumistaan. Hänellä on kauniit kasvot ja pitkät, vaaleat hiukset. Jos ravinnonpuute ja piiskaniskujen määrä ei olisi niin suuri, tyttö olisi hyvin kaunis nuori neito. Sitä hänestä ei kuitenkasn voi nykyisessä tilassa sanoa, niin kamalasti Ernie tyttöä kohtelee.

Muuta

Lyhyesti menneisyydestä: 
Lilian Luna Jacqueline White syntyi Luoteis-Englannissa sijaitsevassa kaupungissa, Carlislessa. Tyttö löydettiin hylättynä tienvarresta kapaloon käärittynä, eikä hänen mukanaan ollut minkäänlaista viestiä. Pelastushenkilökunta sai pelastettua Lilianin, ja hänet lähetettiin ainoalle vielä elossa olevalle sukulaiselle Islantiin. Tyttö asuu tätä nykyä lähellä pientä Húsavik-kaupunkia ja yrittää kuumeisesti selvittää biologisista vanhemmistaan kaiken tarpeellisen tiedon, kuten syyn siihen miksi hänet hylättiin. Lilianilla on kuitenkin vahva tunne, että he tarkoittivat sillä vain hyvää. Sedältään hän ei uskalla kysyä mitään, sillä Ernie raivostuisi, siitä tyttö oli varma. 

Muuta tietoa:
-Lilianin lempiväri on kuusenvihreä
-Lilianin lempieläin on jääkarhu
-Lilianin suojelius on villikissa
-Lilianin lempiaineet koulussa ovat taikaeläinten hoito ja pimeyden voimilta suojautuminen
-Lilianin äidinkielenä toimii islanti, mutta englantikin sujuu vaivattomasti

Matka-arkku

Taikasauva ei sauvaa

Opiskelutarvikkeet

Oppikirjat

Ei tavaroita.

Muistiinpanovälineet

Ei tavaroita.

Taikajuomatarvikkeet

Ei tavaroita.

Muut oppitarvikkeet

Ei tavaroita.

Tavarat

Taikatavarat

Ei tavaroita.

Vaatteet

Ei tavaroita.

Kirjat

Ei tavaroita.

Huispausvälineet

Ei tavaroita.

Lemmikki

Ei lemmikkiä.

Opinnot

Valinnaisaineet Kerhot Tupapisteet Tarinat
Ei valinnaisaineita. Ei kerhoissa. 0 0/5

Arvosanat

Aine Läksyt Kokeet Keskiarvo
Loitsut      
Muodonmuutokset      
Suojautuminen pimeyden voimilta      
Taikajuomat      
Taikakausien historia      
Tähtitiede      
Yrttitieto      

Saavutukset

Liittynyt Tylypahkan oppilaaksi 7.1.2018.

viestit

Tarinakirja

 [ Kirjoita ]

Yksityinen viesti

10.03.2018 17:32

Nimi: Lilian

07.03.2018 23:20
Osa 1

Pullopostia

”Jos voisin lentää kuin lintunen
Ja matkustella halk’ ilmojen
Niin kotihini ma lentaisin
Ja sinne huoleni heittäisin
Niin kotihini ma lentäisin
Ja sinne huoleni heittäisin”

Tumman ja tuuhean kuusen eräältä tummalta ja tuuhealta oksalta kantautui hiljaisena hyminänä sulosointuisen kaunista laulua. Sävelen erikokoiset ja -väriset melodiakiekurat tanssahtelivat surumielisesti lämpimässä kesäillassa yhdessä pikkulintujen kanssa, yhtä pehmeänä kuin pehmein silkki tai lämpivin untuvatakki. Kauniit kiekurat pysähtyivät pehmoisiin sammaleisiin ihanana väreilynä, mutta nuo eivät kuitenkaan syöneet niitä kokonaan, vain muuttivat monisointuisia kiekuroita vielä entistäkin kauniimmaksi säveleksi, joka leijui kauas hiljaisena hyminänä, kaikuen tummista kallionkielekkeistä takaisin laulajan luo. Kolmen uljaan sinirinnan taiturimainen viserrys yhtyi säveleen taianomaisesti ja tämä nostatti laulajatytön huulille pienenpienen hymynkareen.
Sanat, jotka jäivät leijumaan ilmaan vahvana sanomana, sopivat tytön suuhun täydellisesti. Niistä heijastui vahvana kaipaus vapauteen sekä surumielisyys, ja mikäli joku olisi katsellut piilostansa tuota näkyä, olisi hän joutunut pyyhkimään silmistään muutaman kyyneleen.

Laulaja, joka sattui olemaan Lilian Luna Jacqueline, istui hiljaa paksulla kuusenoksalla heilutellen langanlaihoja jalkojaan ja silitellen hennoissa käsissään pientä ja pörröistä hylättyä pöllönpoikasta. Hän katseli laulunsa lomassa ympärilleen metsän syvässä hiljaisuudessa, nähden suunnattoman suuren kauneuden avautuvan silmiensä edessä. Kullankimaltava aurinko laski juuri puiden taakse luoden maisemaan taianomaisen hohteen. Kaukana auringon hohteessa kimmelsi tummanpuhuvana virtaava joki, ja tyttö näki myös pienen kallionlohkareen, jonka päällä hänellä oli tapana istuskella yöllä kuunsäteiden alla. Jossakin, lähellä horisontteja siinsi myös silmänkantamattomiin vihreitä kukkaniittyjä, jotka olivat täynnä laiduntavia ja iloisesti kirmaavia islanninhevosia.
Pieni tuulenvire sai metsän synkät kuuset ja Lilianin mekon helman heilumaan vienosti. Se sai myös havunneulasen ja sammalen tuoksun leyhähtämään lähellä olevan mieleen jättäen sinne tästä kauniista hetkestä elävän muistikuvan.


Tyttö nautti suunnattomasti luonnon hiljaisuudesta ja siitä, että sai olla rauhassa. Rauhassa piiskaniskuilta, rauhassa korviavihlovilta huudoilta. Rauhassa sedältään, Ernie Whiteltä, joka tuona kauniina heinäkuun lopun iltana sattui olemaan metsästysretkellä ampumassa viattomia islanninhevos- ja pororaukkoja ja nauttimassa metsästystoveriensa kanssa köyhien ihmisten rahoilla ostettua olutta. Totta kai Lilian terävänä joskin hyvin ujona tyttönä tajusi sen olevan rikollista, mutta hän ei tiennyt, kenelle asiasta olisi voinut mainita. Eikä hän edes tuntenut muita kuin tuon kammottavan, ihmisiä ryöstelevän setänsä. Monena iltana hän oli ennen nukahtamistaan kuullut rahojen kilinän ja kiihkeän kuiskailun kantautuvan viereisestä huoneesta. Siellä setä varmaankin laskeskeli uhkapeleistä voitettuja ja ihmisiltä ryöstämiänsä rahojaan ja puhumassa ryöstökavereidensa kanssa radiolähettimien sun muiden uusien keksintöjen välityksellä.


Hentoinen tömähdys pehmeään sammaleeseen jätti siihen kaksi paljasta jalkapohjan painaumaa, kun Lilian hyppäsi kevyellä loikalla puunoksalta alas kasteiselle, sammaleiden ja erinlaisten kukkien peittämälle maalle. Hypyn jäljiltä sinirintakolmikko lennähti kevyesti läheisestä kynttilälatvakuusesta suhahtaen kirkkaalle taivaalle säikähdettyään tarkoilla aisteillaan pienenpientä hypähdystä, saattaen siten taianomaisen lauluhetken päätökseen. Tyttö nappasi maasta puisen, pitkän keppinsä, jottei varmasti unohtaisi sitä maahan, hajamielinen kun oli. Askelten kevyt tömähtely maahan ei kuitenkaan sinä aikana ehtinyt lakata. Päinvastoin, niiden vauhti kiihtyi koko ajan yhä tiheämmäksi ja tiheämmäksi lopulta juoksuvauhdin saavuttaen. Niiden kulkema matka tuntui kestävän monia kymmeniä minuutteja, eikä se lakannut ennen määränpään saavuttamista, jolloin askeleet pysähtyivät kiitollisena sopivasta levähdystauosta. Siinä ne vain olivat hiljaa paikallaan, odottaen hallitsijaltaan käskyä lähteä taas liikkeelle. Odotus kuitenkin vain jatkui ja jatkui, eikä yhtään mitään tapahtunut. Tuntui, kuin aika olisi pysähtynyt monia tunteja kestäväksi hetkeksi, vaikka oikeasti askeleiden hallitsija, Lilian oli vain jähmettynyt paikallensa joen rannalle ihmetystä ja jännitystä tihkuen. Viileä ja raikastava jokivesi hiveli hänen paljaita, mustelmien täplittämiä jalkojaan, mutta tyttö tuskin huomasikaan sitä. Hänen jokainen solunsa oli jännittynyt ja keskittynyt yhteen ainoaan esineeseen, joka seilaili läheisten tummien kivien luona luoden veteen jännityksellisen tunnelman. Tuo salaperäinen esine, joka tuntui olevan juuri tuona hetkenä maailmankaikkeuden keskipiste, tuli koko ajan yhä lähemmäs ja lähemmäs, ja pian sen kauniin muotoiset ja virtaviivaiset ääriviivat jo pystyi erottamaan tumman veden seasta. Lopulta langanlaiha käsi ylettyi kurottamaan sen viileästä vedestä ja pieni nyrkki puristui tiukasti esineen lasisen pinnan ympärille.
Tuo esine sattui olemaan pulloposti Lilian Luna Jacquelinelle.

Lasisen pullon märkänä kimalteleva pinta heijastui jo laskevan auringon valonsäteistä kirkkaasti katselijan silmiin. Syvänmusta muste kimmelsi pullon kyljessä olevasta kauniista vaakunasta, joka ei Lilianin suureksi hämmästykseksi ollut vahingoittununt sitten lainkaan, vaikka se oli ollut vedessä varmasti monia päiviä.
Tuo vaakuna oli painettu pullon kylkeen kohokuvioin, mikä sai tytön ihailemaan sen pinnan kauniita kuvioita ja mielenkiintoisia yksityiskohtia pitkän tovin. Mäyrä, käärme, kotka ja leijona tuijottivat siitä katselijaa terävästi tummilla silmillään yläpuolellaan mustalla musteella kirjoitettu teksti:
“Tylypahka.”
“Onkohan tämä se paikka, josta olen niin monesti kuullut sedän iltaisin kuiskailevan?” Lilian mietti alkaen samalla tuntea jonkinlaista sisäistä innostusta sydäntä pistävän jännityksen lisäksi.
“Olen aina halunnut tietää siitä paikasta enemmän. Ja ehkä sieltä saan tietoa vanhemmistani.”
Tyttö istahti kauniin metsän ympäröivälle pienelle kivelle ja alkoi siinä istuskellen tutkia tuota salaperäistä mutta äärettömän kaunista ja virtaviivaista pulloa. Tuntui, kuin joen reunustamat kynttiläkuusetkin olisivat kiinnittäneet huomionsa ainoastaan tuohon esineeseen.
Tärisevin sormin ja jännittynyt ilme kasvoillaan Lilian alkoi näpertämään pullon ruskeaa puista korkkia auki. Se oli kiinnittynyt pullon suuhun tiukasti, minkä Lilian varsin hyvin huomasi yrittäessään laihoilla sormillaan saada korkkia aukeamaan.
“PAM!”
Pienenpieni räjähdys, kun tytön kova työ yllättäen tuottikin tulosta korkin auetessa. Se lennähti pitkässä kaaressa aina joen virtaukseen ja sieltä kahden kivenlohkareen väliin jääden sinne ikiajoiksi. Lilian katseli sitä pienen hetken hieman kaihoisana hienon esineen menettämisestä mutta kiinnitti taas huomionsa pulloon. Hitaasti mutta varmasti hän kallisti sitä, kunnes kolme rullalle käärittyä pergamenttirullaa liukui hänen pitkille sormilleen. Ne olivat käärittynä toistensa ympärille tiukaksi rullaksi, jotka tyttö erotteli toisistaan hitaasti vetäen.
Lilian laittoi niistä kaksi viereensä auringon kuumentamalle kalliolle ja alkoi jo avaamaan ensimmäistä, kunnes hän huomasi toisenkin tekstin jota ei ollut aikaisemmin nähnyt. Smaragdinvihreällä musteella pullon pohjaan kirjoitettu osoite sai Lilianin haukkomaan henkeään ja kesti hetken, ennen kuin hän rauhoittui kunnolla ja pystyi sisäistämään sanoman. Tuossa ihmeellisessä osoitteessa luki:

Neiti L. White
Pieni kivi
Joen ranta
Huśavik
Islanti

“Mitenköhän ihmeessä lähettäjä on voinut tietää näin tarkasti sijaintini?” Lilian mietti hiljaa yrittäen vetää pieniä johtolankoja yhteen päässänsä.
“Seurataankohan minua? Miten tämä pullo on löytänyt luokseni? Tämänhän on ollut pakko tulla meren yli.”
Ilmassa leijui monen monta kysymysmerkkiä, ja Lilian ei enää malttanut odottaa, vaan rullasi ensimmäisen pergamenttirullan auki. Siinä sanottiin näin:


TYLYPAHKAN NOITIEN JA VELHOJEN KOULU

Rehtori: Minerva McGarmiwa

Hyvä neiti White,
täten ilmoitamme, että sinulle on varattu paikka Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa. Ohessa saat luettelon kirjoista ja välineistä, jotka tarvitset.
Lukukausi alkaa 1. syyskuuta. Odotamme vastaustasi viimeistään 31. heinäkuuta.

Parhain terveisin
Filius Lipetit,
Vararehtori

“Mu-mutta nythän on 31. päivä! Minun on pakko päästä tuonne, pois setäni kimpusta”, tyttö huudahti hätääntyneenä pudottaen paperin kivelle ja lähtien juoksemaan kohti sedän mökkiä kivien peittämää märän ruskeaa maata pitkin unohtaen kirjeet kiven päälle. Vasta hetken päästä hän tajusi, mitä oli tehnyt, säikähti ja lähti takaisin omia jälkiään pitkin vieläkin kovempaa tahtia pinkoen. Jo hämärtyvänä ja viileänä loppukesän iltana tuuli oli alkanut nousta uhkaavasti ja se leyhytteli yhdessä juoksusta aiheutuneen ilmavirran kanssa Lilianin pellavanvaaleita hiuksia. Myös metsän tummat puut kurottuivat puhureiden voimasta yhä lähemmäs ja lähemmäs maanpintaa. Pergamentit olivat jo voineet hukkua veden syvyyksiin, ja sieltä niitä ei saisi millään ehjänä takaisin. Tyttöraukan käsivarret menivät kananlihalle jo pelkästä ajatuksesta, ja pienenpienet kyyneleet tulvivat hänen tähtisilmiinsä. Pian ne jo valuivat poskia pitkin vuolaana virtana. Pienen hetken päästä hänen kovia kokeneet jalkansa olivat kantaneet tytön takaisin joen rantaan.
Vihreän pajupensaan ja muutaman vaivaiskoivun oksan takana häntä odotti mitä karmaisevin näky. Kolme kaunista pergamenttia kellui vedessä ajelehtien kapean joen virtauksen mukana yhä kauemmas tytöstä.


Kova loiskahdus, syvää huohotusta ja pärskyttelevien jalkojen loiskinta. Kaikki tämä vain parin sekunnin aikana, kun Lilian päätti lähteä kirjeidensä perään. Hän ei tajunnut, että vaikka myötävirtaan olisikin helppo uida, takaisin tuleminen olisi asia erikseen. Aurinko oli jo laskenut horisontin taakse, mutta vielä taivaanrannan takanakin se lämmitti tienoota keveillä ja ihanan lämpimillä henkäisyillään. Kylmänviileähkö jokivesikin sai henkäisyistä osansa, ja pinnan vesi olikin uimiskelpoista. Pohjalla oleva vesi, johon auringon voimakaan ei riittänyt, oli taas ikävän jäistä ja sen tyttö huomasi tehdessään pitkiä perhosuintivetoja kohti kirjeitä.
“Onneksi olen opetellut uimaan” hän puuskahti tiheän hengityksensä lomasta. Hengitys auttoi kuitenkin tyttöjä pysymään uintivetojensa rytmissä, jolloin hänellä oli helpompaa keskittyä uimiseen ja tyhjentää päästänsä kaikki ylimääräiset ajatukset.
Vesi vain roiskui ympäriinsä, kun Lilian polskutteli eteenpäin määrätietoinen mutta kuitenkin hieman pelokas katse kirkkaansinisissä silmissään.

Pian kolme kastunutta ja vedestä haalistunutta kirjettä puristui Lilianin jääkylmään ja kankeaan nyrkkiin. Ne hädin tuskin pysyivät siellä, sillä tyttö tärisi kylmästä ja väsymyksestä kuin haavanlehti tuulisena yönä. Hän tajusi vihdoin, että voimakkaana ja vihaisena virtaava vastavirta olisi hänen seuraava suuri haasteensa. Jos tytön tilalla olisi ollut kuka tahansa heikkohermoisempi, olisi hän jo menettänyt tajuntansa ja ajelehtinut veden vietävänä aina Atlantin isoon valtamereen saakka kokien siellä karmaisevan kohtalon.
Tarmokkaasti ponnistellen tyttö onnistui etenemään muutamia metrejä, ja kuin ihmeen kaupalla hän pääsi kuin pääsikin ponnistelemaan rannalle asti. Hän kierähti raskaasti huohottaen pienelle rantapenkereelle ja makasi siinä pitkän tovin illan jo hieman pimetessä. Pieni kasvava kuunsirppi alkoi erottua vielä vaaleahkon siniseltä taivaalta, sillä kesästä johtuen taivaan väri ei menisi enään siitä tummemmaksi. Tuulikin oli jo hiljalleen alkanut tyyntyä, ja ihan kuin tienoon olisi peittänyt suurensuuri tummanharmaa lakana, joka rauhoitteli kaikki eläimet ja ihmisetkin raukean uneliaiksi ja samalla suojeli helmoihissansa ympäristöä kaikelta pahalta. Lintujen piristävä viserrys oli lakannut ja metsästä ei enää kuulunut laukkaavien kavioiden ääntelyä. Ernie White oli varmastikin palannut huviretkeltään, ja junaili varmaankin parhaillaan Lilianille karmeaa rangaistusta hänen rikottuaan tarkasti laadittuja ja pakolla toteltavia kotiintuloaikoja. Häntä odottaisi kotona kova kohtalo.

Rantapenkereellä makaava jäisestä vedestä tärisevä ja väsymyksestä loppuun kulunut tyttöparka katseli käsissään lepääviä kolmea pergamenttia. Ne tippuivat vettä kuin niihin olisi asennettu pienenpieni vesihana, joka jästeille tyypillisen putkivian takia ei ottanut korjaantuakseen, mutta kuin ihmeen kaupalla terävällä käsialalla kirjoitettu muste oli täysin lukukelpoista. Tyttö hieraisi kämmenselällään ikävät ja silmää kutittavat hiekanmuruset ja poskia pitkin valuvat vesipisarat pois silmistään ja alkoi tärisevin käsin lukemaan pitkähköä pergamenttikääröä, jonka hän oli omaa henkeään uhmaten pelastanut hyisestä virrasta. Se kuului näin:

TYLYPAHKAN NOITIEN JA VELHOJEN KOULU

Koulupuku
Ensimmäisen vuoden oppilailla on oltava:

-tavallinen kaapu (musta)
-talviviitta (musta, hopeakiinnikkeet)
-suorat housut (mustat) tai polvipituinen -hame (musta)
-kauluspaita (valkoinen)
-neulepaita tai -liivi (harmaa)
-solmio (keltainen)

Oppikirjat
Oppilailla tulee olla seuraavat kirjat:

-Phyllida Itiö: Tuhat taikayrttiä ja -sientä
-Adalbert Jaaritellen: Taikojen perusteet
-Miranda Kanahaukka: Loitsujen käsikirja I
-Emeric Kytkin: Muodonmuutokset aloittelijoille
-Arsenius Mittalasis: Taikaliemet ja -juomat


Muut tarvikkeet:

-1 taikasauva
-1 noidankattila (tinaa, vakiokoko 2)
-1 lasi- tai kristallipullosarja
-1 kaukoputki
-1 messinkinen punnussarja

Oppilaat voivat tuoda myös pöllön TAI kissan TAI rupikonnan TAI jonkun muun pienen lemmikkieläimen

VANHEMMILLE HUOMAUTETAAN ETTÄ ENSILUOKKALAISET EIVÄT SAA TUODA OMAA LUUDANVARTTA!

”Uskomatonta, mutta tämähän ei voi mitenkään olla totta”, Lilian kuiskasi vilkuillen samalla vaivihkaa ympärilleen epäillen jonkun tai jonkin salakuuntelevan häntä. Ympärillä näkyi kuitenkin vain metsän tummanpuhuvia puita ja kauempana siinsi varjojen peittämiä mutta kuitenkin tasaisen laakeita niittyjä, joissa melko tuoreet kavioiden painaumat ja nypityt ruohonyppäät kertoivat elämästä, joka auringon kirkkaassa valossa oli ollut.
Väsymys alkoi painamaan Lilianin silmäluomia kuin raskain tiiliskivi, ja hieman hoiperrellen mutta kuitenkin varmasti pystyssä pysyen hän lähti rakkaaseen keppiinsä nojaten kävelemään kohti omaa sänkyään ja untenmaita. Kolme vettä valuvaa, rypistyvää kirjettä oli puristunut tytön nyrkkiin, ja aamulla häntä odottaisi vielä yksi taikuutta ja salaperäisyyttä pursuava kirje itse Tylypahkan rehtorilta.

// Haluan sanoa tässä pari sanaa. Ensinnäkin, pahoittelut, että julkaisin ensimmäisen osan näin myöhään. Olen todella hidas kirjoittamaan, mutta yritän nopeuttaa tahtia ja kehityn siinä koko ajan.:)
Toiseksi, alussa oleva laulu ei ole itse keksimäni, minusta se sopi tuohon tilanteeseen niin hyvin, että oli pakko käyttää sitä!:)(Jos voisin laulaa kuin lintu voi, sanat Hugo Von Heideman, esittäjä Heikki Luukkonen. Löytyy Youtubesta.) Kolmanneksi, tiedän, että Islannissa ei ole paljon metsää, mutta se harva, mitä siellä on sattuu olemaan on mm. Lilianin asuinpaikan ympärillä.
Tämä paikka on oikein ihana ja tällä on ihania ja ymmärtäväisiä ihmisiä!<3

Nimi: Ouji Mon

14.02.2018 08:24
Sininen salaisuus

Hiljainen hämärän hetki,
odotus käy äänetön,
päättyvä on päivän retki,
yö verhoovi metsikön.

Silloin ma korvaasi kuiskaan,
sinisen salaisuuden,
tahdoin sinut kuulemaan,
yhden kauniin totuuden.

Ystävyys syvä tärkeää,
rakennetuksi saada on,
ystävä auttaa, ymmärtää,
yksin olet vain onneton.

Hyvää ystävänpäivää, Lilian!
Terveisin: Ouji Mon

Nimi: Braelyn Poe
Kotisivut: http://tylypahka.w2.fi/

10.01.2018 16:01
TYLYPAHKAN NOITIEN JA VELHOJEN KOULU
Lukuvuosikirje, 1. luokka

Hyvä neiti White,

tervetuloa opiskelemaan Tylypahkan noitien ja velhojen kouluun. Olet ilmoittautunut läsnäolevaksi 1. vuosiluokalle. Lajitteluhattu on lajitellut sinut Puuskupuhin tupaan.

Kaikkien oppilaiden toivotaan osallistuvan vähintään yhteen vapaa-ajan kerhoon. Näitä kerhoja ovat muun muassa opintopiiri, kaksintaistelukerho sekä kitakivikerho. Huomaathan, että ensiluokkalaiset eivät saa tuoda kouluun mukanaan omaa luudanvartta. Kerhoihin ilmoittaudutaan erillisellä lomakkeella. Lisätietoa saat Opiskelu-välilehdeltä.

Oppilaat voivat tuoda kouluun mukanaan yhden lemmikin. Sallitut lemmikit voit tarkastaa koulun säännöistä Koulu-välilehdeltä.

Ohessa saat luettelon kirjoista ja välineistä, jotka voit halutessasi hankkia ensimmäistä lukuvuottasi varten. Olet saanut aloitusrahaa 40 kaljuunaa. Kaikki tavarat voi ostaa Tylyahon tai Viistokujan liikkeistä.

Hyvää lukuvuotta!

***

TARVIKELISTA

Koulupuku

☞ tavallinen kaapu (musta)
☞ talviviitta (musta, hopeakiinnikkeet)
☞ suorat housut (mustat) tai polvipituinen hame (musta)
☞ kauluspaita (valkoinen)
☞ neulepaita tai -liivi (harmaa)
☞ solmio (keltainen)

Oppikirjat

☞ Phyllida Itiö: Tuhat taikayrttiä ja -sientä
☞ Adalbert Jaaritellen: Taikojen perusteet
☞ Miranda Kanahaukka: Loitsujen käsikirja I
☞ Emeric Kytkin: Muodonmuutokset aloittelijoille
☞ Arsenius Mittalasis: Taikaliemet ja -juomat

Muut tarvikkeet

☞ 1 taikasauva
☞ 1 noidankattila
☞ 1 lasi- tai kristallipullosarja
☞ 1 punnussarja
☞ 1 suojakäsineet
☞ muistiinpanovälineet

  

http://tylypahka.w2.fi/

©2018 · TYLYPAHKA · - suntuubi.com